Eteenpäin on tekevän mieli!
Talven selkä taittui meillä vauhdilla muutamien uusien asiakkaiden ja henkilöiden myötä. Focuksen tiimiä täydentämään saapui tammikuun alusta copywriter Emmi Lahtinen, yhteisöviestinnästä gradunsa viimeistellyt maisteri. Lisäksi pääsimme mukaan mm. Metsähallituksen projekteihin, joista Tiedekeskus Pilkkeen www-sivut on jo julkistettu
Asiakastöiden ohella olemme laittaneet myös omat webbisivumme kokonaan uusiksi. Suutarin lapsi kulki pitkän tovin sukkasillaan, mutta nyt alla on kiiltävät saappaat!
|
|
Arctic Corridor - suunta pohjoisen talouskasvulle
Arctic Corridor eli Jäämeren käytävä on tulevaisuuden nouseva talousalue, joka tukee arktisen alueen rikkauksien hyödyntämistä ja toimii merkittävänä logistisena liittymäkohtana pohjoisessa. Focus Flow loi Jäämeren käytävän visuaalisen identiteetin ja suunnitteli ratkaisut hankkeen markkinointiin.
Kaivostoiminta, logistiikka, öljy- ja kaasuteollisuus sekä maantie-, rautatie-, lento- ja laivaliikenne ovat merkittävimmät kärjet Jäämeren käytävän toiminnassa. Hanketta hallinnoi Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä. Projektissa tartuttiin erityisesti haasteeseen luoda hankkeen monitahoista, arktista toiminta-aluetta ilmentävä visuaalinen identiteetti sekä viestiä toiminnan laaja-alaisuudesta eri kohderyhmille valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Projektin toteutukseen kuuluivat logo ja visuaalinen ilme, käyntikortit, PowerPoint –pohjat, messuosasto ja esitteitä sekä verkkosivusto, joka julkaistaan 20.4.2011.
www.arcticcorridor.fi
|
 |
HK Agrin matka uudelle kotitilalle
HK Ruokatalon broileriketjun alkutuotanto ja Lounaisfarmin rehuliiketoiminta keskitettiin LSO Foods Oy:lle vuoden 2011 alusta. Samalla LSO Foods Oy:n nimi vaihtui HK Agri Oy:ksi. Focus Flow oli mukana luomassa HK Agrin uutta ilmettä ja markkinointimateriaaleja uuden nimen lanseerauksen yhteydessä.
Focus suunnitteli ja toteutti HK Agrille uudet www-sivut erittäin tiukalla aikataululla. Uuden nimen myötä alkutuotannon arvoketju ja HK:n tuotemerkki liittyivät tiiviimmin toisiinsa. Tämä otettiin huomioon myös HK Agrin uusilla verkkosivuilla, joiden ilme suunniteltiin konsernin muita sivustoja mukailevaksi.
www.hkagri.fi
|
 |
Verkkosivuston rakentamista Pilke silmäkulmassa
Pilke on Metsähallituksen uusi toimitalo ja pohjoisten metsien kestävästä käytöstä kertova tiedekeskus Rovaniemellä Arktikumin kupeessa. Focus Flow suunnitteli ja toteutti Pilkkeelle laajan verkkosivuston, joka aukaistiin alkuvuodesta 2011.
Kesällä tiedekeskuksessa avataan yleisölle näyttely, jonka lisäksi Pilke tulee olemaan oppimisympäristö ja kohtaamispaikka metsäalan ja suuren yleisön välillä. Pilkkeen laaja verkkosivusto pohjustaa ja jatkaa kävijäkokemusta sekä antaa yleisölle mahdollisuuden osallistua ja kommentoida. Monipuoliset toiminnallisuudet (esim. PuuTube) tukevat yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen toteutumista sivustolla.
”Vuoropuhelu projektin aikana onnistui hyvin, kun meidän ajatuksemme ja Focuksen ideat ja suositukset kohtasivat”, kommentoi Metsähallituksen projektikoordinaattori Tuulikki Halla hankkeen etenemistä. Projektin toinen vaihe valmistuu kevään 2011 aikana, jolloin sivustolle tulee vielä muutamia uusia osioita.
www.tiedekeskuspilke.fi
|
 |
Focus verkossa
08.05.2012 - 09:16
FocusFlow: We made this! :) http://t.co/iiKHbnSh
19.04.2012 - 12:46
FocusFlow: Recolle Hansel-puitesopimus! http://t.co/vMyrcXRz
02.03.2012 - 11:11
FocusFlow: Pizzaperjantai! Focus Flow <3 Ollin äiti